Palaa takaisin edelliselle sivulle

Valtakunnan morsmaikut

Salarakkaita ja lööppijulkkiksia

Ulla Maria Hoikkala ja Tuulikki Muller, 7.6.2014


  • Ulla Maria Hoikkala

    Marilyn Monroen kuva koristaa vielä tänä päivänä mitä erilaisempia tuotteita - tässä nimikkoviinin etiketissä.

    Marilyn Monroen kuva koristaa vielä tänä päivänä mitä erilaisempia tuotteita - tässä nimikkoviinin etiketissä.


  • Ulla Maria Hoikkala

    Syntinen Pariisi on kustantanut valtakunnan morsiamia jopa verovaroin.

    Syntinen Pariisi on kustantanut valtakunnan morsiamia jopa verovaroin.


  • Ulla Maria Hoikkala

    Kaikki katseet kääntyvät Washingtoniin, kun seuraavaa presidenttiä valitaan.

    Kaikki katseet kääntyvät Washingtoniin, kun seuraavaa presidenttiä valitaan.




Valtakunnan morsmaikkoja eli päättäjien ja poliitikkojen sala- ja julkirakkaita on ollut kautta aikojen ympäri maailmaa. Heidän tekonsa ovat liikkuneet pikkusynneistä poliittisiin salaliittoihin ja vaikutukset ovat olleet sen mukaisia - perhetragedioista kansainvälisiä valtarakenteita heiluttaviksi megaskandaaleiksi.

Ajankohdasta ja osapuolten luonteista riippuen mediajulkisuus on aina seurannut sivujuonteena. Mitä korkeammalla vallan hierarkiassa toinen osapuoli istuu, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Yksityisyys on aina ollut kiinnostuksen ja julkisen arvailun kohteena. Kuka kävi missä kenenkin kanssa ja milloin? Nykyajan tiedotusvälineet mahdollistavat tiedon leviämisen entistä laajemmalle entistä nopeammin. Kansalaisjournalismi on tullut osaksi median arkipäivää ja Internetin kautta välittyvät kuvat ja videot muokkaavat ihmisten käsityksiä todellisuudesta.

Julkisuus on kuin huume. Joillekin se sopii, jotkut juopuvat siitä ja jotkut saava vuosisadan krapulan ensimmäisen annoksen jälkeen. Tasavallan morsiamet saavat yleensä Andy Warholin mukaisen varttitunnin kuuluisuutta, toisista tulee kestosuosikkeja ja he pysyvät otsikoissa vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen. Toiset taas vaipuvat unholan suohon.

Jokaisella aikakaudella on omat julkisuuden kipeät rakastajat ja rakastajattaret, jotka usein haluavat rahastaa lyhyellä julkisuudella maksimaalisesti. Kirjoittamalla paljastuskirjoja, ikäänkuin muutaman kuukauden suhteessa olisi kovin paljon paljastettavaa.

Mutta yksi asia on varma - aina tulee uusia salarakkaita, julkirakkaita, morsiamia, kihlattuja ja vaimoja. Uskollisia ja petettyjä puolisoita. Vaikka ihminen kehittyy, tekniikka kehittyy, ihmisen mieli ei muutu - avaimenreikä ja ennenkaikkea se, mikä siitä näkyy, on aina yhtä kiinnostavaa.


Salarakkaat lööppien rakastamia


Salarakkaat ovat nousseet myös Suomessa nopeasti iltapäivä- ja juorulehtien etusivuille. Monien kuvat keikkuvat siellä heidän omasta tahdostaan ja jotkut päätyvät kioskien ikkunoihin omaksikin yllätyksekseen.

Lööppeihin pääsee helposti eroamalla poliitikosta tai julkkiksesta, menemällä naimisiin sellaisen kanssa tai hankkimalla uudet silikonit. Kun vielä antaa avokätisesti haastattelujai, voi aamuisin ihailla kuvaansa lähes joka kojun ikkunassa.

Muutaman vuoden takainen kohu nousi pääministerin ”morsiamesta” - päämisterin entisen naisystävän kirjoittamasta kirjasta, joka vei kirjoittajan ja kustantajan oikeuteen asti yksityisyyden loukkaamisesta.

Tässä herää kysymys, kuinka pitkälle julkisuuden henkilö voi vetäytyä yksityisyyden suojaan? Siitä käydään keskustelua puolesta ja vastaan. Mikä on tekstiviestien yksityisyyssuoja - saako niitä julkaista?

Kirjan julkaisemisen vaimentamiseksi avattiin nettiadressi, johon nimiä kertyi kymmeniä tuhansia.  Yleisön mielipiteellä näyttäisi olevan vaikutusta, koska kirjan kustantaja siivosi viestejä kirjan sivuilta ennen sen painoon menoa.  

(Toim. huom. Viimeisin käänne pääministerin morsiamen tapauksessa tapahtui tammikuussa 2014, kun Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin EIT piti Suomen oikeuslaitoksen määräämät sakkotuomiot pääosin voimassa.)

Marilyn Monroesta Monica Lewinskyyn

Vuosisadan seksisymboliksi nimetty filmitähti Marilyn Monroe (1926–1962) tuli tunnetuksi paitsi elokuvarooleistaan myös suhteistaan valtakunnan huippupoliitikoihin, lähinnä vallan huipulla olleisiin Kennedyn veljeksiin. Suhteita reposteltiin kirkuvin otsikoin, osapuolia salakuunneltiin intiimeissä tilanteissa, salaa kuvattuja valokuvia levisi lehdistölle - kaikki myös nykyään käytössä olevia keinoja.

Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi seksiä tihkuvan Monroen esiintyminen Presidentti Kennedyn syntymäpäiväjuhlissa toukokuussa 1962. Monroe esitti käheällä äänellä "Happy Birthday Mr. President" ja jäi historian lehdille tuolla esityksellään. Suhteen käänteitä leviteltiin koko silloisessa median kentässä. Vaikka Marilyn Monroe ei koskaan kirjoittanut omia muistelmiaan, hänen sanomisiaan on kirjattu paperille lukemattomia tuhansia sivuja ja taltioitu filmille satoja tunteja.

Suhde kiinnostaa edelleen, yli 40 vuotta kaikkien osapuolten kuoleman jälkeen ja Marilyn Monroen nimi myy edelleen. Christie's -huutokauppakamari kertoi lehdistötiedotteessaan vuonna 1999, että oli myynyt Monroen puvun, jossa tämä esitti kuuluisan onnittelulaulunsa. Hinta reilut 1.2 miljoonaa dollaria. Siitä tuli maailman kallein koskaan myyty naisten vaatekappale!

Nykyajan versio Marilyn Monroesta lienee Monica Lewinsky (s. 1973), jolla oli lyhyt seksisuhde Presidentti Bill Clintoniin 1995. Valkoisen talon opiskelija-avustajana työskennellyt Lewinsky työsti myös Presidentti Bill Clintonia muiden töidensä ohella. Kun suhde paljastui vuonna 1998, Lewinskyn nimi oli hetken kaikkien huulilla.

"Monicagate"-nimen saanut tapahtumaketju paisui lähes valtakunnan kaatavaksi skandaaliksi - salailua, vääriä lausuntoja, ystävien paljastuksia, oikeudenkäyntejä. Lewinsky kirjoitti tapahtumasta kirjan, joka myi miljoonia. Ja kuten niin monet pikkujulkkikset, Lewinsky vieraili jopa Suomessa edistämässä kirjansa myyntiä.

Lewinskyn ura on kulkenut ylä- ja alamäkeä skandaalista tähän päivään. Hän on toiminut yrittäjänä, vetänyt omaa talk showtaan, esiintynyt tv-mainoksissa ja valmistui vihdoin myös sosiaalipsykologiksi. Nyt hän on  kirjoittanut kirjan suhteestaan presidentti Bill Clintoniin - juuri sopivasti presidentinvaalien alla. Clintonin puoliso Hillary Clinton harkitsee ehdokkuutta!

Tiettävästi Lewinskyn kuuluisa mekko ei ole vielä löytänyt tietään huutokauppakamareihin.


Ranskan tasavallan huorat


Ranskassa huippupoliitikkojen seksihommat ovat yleensä hoituneet hyvin siististi. Skandaalitoimittajat on pidetty kaukana eikä näitä oikeastaan ranskalaisjulkkisten sänkyhommat kovasti kiinnostakaan. Ranskassa on nimittäin erittäin tiukka ihmisen yksityisyyttä suojaava laki. Jokainen tätä yksityisyyttä loukkaava kirjoitus yleensä maksaa skandaalilehdille enemmän kuin mitä se myyntivoittona tuottaa.

Niinpä Ranskassa ei juuri presidenttien tai pääministereiden sänkyseikkailuista kuulekaan. Parhaat palat löytää ulkomaalaisista lehdistä. Kertoihan mm. Helsingin Sanomat taannoin, että naistenmiehenä tunnettu presidentti Jacques Chirac käyttää hommaan yleensä kymmenen minuuttia, suihku mukaan lukien.

Chiracin ei kuitenkaan tarvitse itse käydä internetissä tai tekstailla viestejä kännykkäänsä. Hänellä kuten muillakin kiireisillä poliitikoilla on erityisavustajat, jotka hoitavat tapaamisen ja maksuliikenteen elegantisti, huomiota herättämättä.

Poliitikkojen morsiamet ovat siis jääneet suureksi osaksi piiloon, joitakin tapauksia lukuunottamatta.

Sosialistipresidentti François Mitterrandin avioliiton ulkopuolisesta suhteesta syntyi tytär nimeltään Mazarine, jonka isänsä nosti julkisuuteen hieman ennen kuolemaansa. Tyttären äiti ei ole kirjoittanut muistelmiaan, Mazarine sen sijaan muistelee avoimesti salaisia lapsuudenleikkejään presidentin virka-asunnossa Elyséé-palatsissa. Olihan presidentillä Danièle-vaimon kanssa samassa asunnossa virallinenkin perhe.


Morsiamet maksetaan verotuloilla


Ranskan historia on täynnä verovaroilla kustannettuja suhteita, oli kysymys sitten kuninkaista tai "kuninkaallisina" itseään pitävistä tasavallan presidenteistä. Naiset ovat aina osanneet ottaa suhteesta kaiken hyödyn, joutumatta turvautumaan skandaalilehdistön apuun.

Ensimmäinen itseään ja toimeentuloaan julkisesti puolustanut nainen oli Christine Deviers-Joncour, joka 1990-luvun lopulla huomasi jääneensä pihalle, kun hänen rakastajansa, ulkoministeri ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Roland Dumas ei tarvinnut enää palvelujaan.

Kaunis Christine, tuolloin viisikymppinen, päätti ensimmäistä kertaa kertoa asiat niin kuin ne ovat "La putain de la république" (tasavallan huora)-kirjassa. Siinä Christine kertoi kuinka hänelle maksettiin miljoonia silloisia frangeja käteisellä. Hän käännytti ulkoministerin pään ostamaan tiettyjä sota-aseita.

Christine teki itsestään siis nykyajan Mata Harin, joka toimi isänmaansa puolesta. Hän istui pitkään vankilassa, kärsi, ja lopulta päätyi myös sensaatiolehtien otsikoihin. Aitoa rakkautta suhteessa kuulemma oli, mutta silti hän laski kuitenkin kuuluvansa enemmän huoriin kuin morsiamiin. Ranskalaista selkonäköisyyttä.

Tuorein Ranskaa kuohuttava skandaali on istuvan presidentin Francoise Hollanden suhde näyttelijättär Julie Gayetiin. Paljastus ei juurikaan Hollanden asemaa hetkauta, joskin hänen suosionsa on alhaisimmillaan koskaan. Hollanden suhde pitkäaikaiseen avopuolisoon Valérie Trierweileriin päättyi eroon.

Aiheesta muualla verkossa:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010031011271643_ul.shtml
http://en.wikipedia.org/wiki/Marilyn_Monroe





Riippumaton verkkojulkaisu

Toisinsanoen-verkkolehti on puolueeton ja riippumaton verkkojulkaisu, josta lukija löytää sekä paikallisesti että alueellisesti kiiinnostavia uutisia tapahtumista, elinkeinoelämästä ja ihmisistä.

Lehteä toimitetaan ammattitaidolla ja hyvää journalistista tapaa noudattaen.



Mainostajalle

Haluatko mainostaa Toisinsanoen.fi -verkkolehdessä?

Ota yhteyttä:
toimitus@toisinsanoen.fi

Toimittajat

Lehden toimittajakunta muodostuu kokeneista toimittajista sekä asiantuntijakirjoittajista. Heidän avullaan on helppo sukeltaa toisinsanoen-lukunautintoihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Tutustu toimittajiin >

Ideologia

ToisinSanoen tarjoaa vaihtoehdon heille, jotka haluavat lukea riippumattomia uutisia lähialueelta ja hieman kauempaakin.

Lehtemme lukijakuntaan kuuluu myös eri maissa asuvia ulkosuomalaisia.


© 2017 | Toisin Sanoen