Palaa takaisin edelliselle sivulle

Kouvolan kouluissa etsitään särmää

Ulla Maria Hoikkala, 13.10.2017


  • Terhi Espo

    Anjalankosken koulut ovat lähteneet kiitettävästi mukaan kisaamaan särmästä.

    Anjalankosken koulut ovat lähteneet kiitettävästi mukaan kisaamaan särmästä.


  • Suomi100-juhlavuosi

    Kuvataidekilpailu on osa Suomi100-juhlavuoden ohjelmaa.

    Kuvataidekilpailu on osa Suomi100-juhlavuoden ohjelmaa.




Suomi täyttää 100 vuotta kuluvana vuonna. Juhlavuoden aikana lukuisat yritykset, yhdistykset ja järjestöt sekä yksityiset kansalaiset ovat mukana juhlinnassa mitä moninaisemmin tavoin. Tähän mennessä mukaan on hyväksytty jo lähes 5000 erilaista hanketta.

Koulut ovat tänä päivänä kansainvälisiä ja kuvastavat yhteiskuntaa pienoiskoossa. Kouluissa toimitaan yhdessä ja opitaan yhdessä. Myös Anjalankosken Taideseura ry on mukana kuvataidekilpailulla, joka on suunnattu alueen alakouluikäisille lapsille. Hankkeen tavoitteena on löytää lasten näkemys omasta kotiseudustaan, sen ihmisistä ja merkityksestä itselle.
piirustaja
Kuvataidekilpailussa etsimme koululaisten silmin särmää yhä kansainvälisemmästä Kouvolasta. Kilpailu kunnioittaa 100-vuotiasta Suomea ja sen moninaisia kasvoja.

Kilpailuaika lähenee loppuaan, mutta alkuinnostuksesta huolimatta vain kourallinen kouluja on lähtenyt mukaan tähän kilpailuun. Käytännön toteutus ei ole vaatinut kouluilta muuta kuin halun olla mukana. Itse työ on osa perusopetuksen kuvaamataidon tunteja niillä välineillä, joita normaalistikin käytetään.

Kouluille tarjottiin myös mahdollisuutta tehdä yhteisöllinen työ, jonka oppilaat voivat toteuttaa yhdessä - teeman mukaisesti. Tällainen yhteisöllinen työ toteutettiin Kuusankosken keskustan koulussa syksyllä 2016 osana Opetushallituksen rahoittamaan Mahdollisuuksien maailma -hanketta. Oppilaat ideoivat, suunnittelivat ja toteuttivat graffitin englannin luokkahuoneen seinälle. Ja loppu on graffitia.

"Hankkeen avulla oppilaat osallistetaan suunnittelemaan ja toteuttamaan joustavia oppimisympäristöjä, jotka tukevat erilaisia oppijoita ja oppimistyylejä. Sitouttamalla oppilas oppimisympäristön suunnitteluun lisätään kouluviihtyvyyttä ja oppilaan hyvinvointia. Hankkeen tavoitteena on löytää uusia pedagogisia ratkaisuja oppiainerajat ylittävään yhteistyöhön. " – OPH
tsgraf5

Raati valitsee parhaat, mutta
kaikki työt osallistuvat näyttelyyn


Kiitämme niitä kouluja, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tähän kilpailuun. Voittanut luokka saa stipendin, jonka luokka voi käyttää vaikkapa taidetarvikkeiden hankintaan tai muuhun haluamaansa taiteeseen liittyvään kohteeseen. Kaikki luokat saavat kunniakirjan osallistumisesta kilpailuun.

Kilpailun voittajat valitsee raati, jossa on mukana edustajat Kouvolan kaupungilta, taideseuroista sekä osallistuvista kouluista. Lisäksi raadissa on ammattitaiteilija arvioimassa töitä. Raadin puheenjohtajana toimii kulttuurineuvos Eero Niinikoski.

Kilpailun satoa pääsee ihailemaan helmikuussa 2018 Kuusankoskitalon galleriassa. Tarkempia tietoja näyttelystä ilmoitetaan, kun kilpailun raati on valinnut voittajatyöt ja -luokan marras-joulukuussa 2017. Näyttelyyn tulevat mukaan kaikki kilpailuun lähetetyt työt.

Hankkeen kokonaisvastuu on Anjalankosken Taideseura ry:llä. Muut Pohjois-Kymenlaakson taideseurat ovat mukana omien alueidensa koulujen osalta, sekä tuomaroinnissa ja näyttelyjärjestelyissä.

Mikäli joku koululuokka haluaa vielä osallistua kilpailuun, siitä kannattaa ilmoittaa mahdollisimman pikaisesti hankevastaavalle osoitteessa anjalankoski@taideseurat.fi





Riippumaton verkkojulkaisu

Toisinsanoen-verkkolehti on puolueeton ja riippumaton verkkojulkaisu, josta lukija löytää sekä paikallisesti että alueellisesti kiiinnostavia uutisia tapahtumista, elinkeinoelämästä ja ihmisistä.

Lehteä toimitetaan ammattitaidolla ja hyvää journalistista tapaa noudattaen.



Mainostajalle

Haluatko mainostaa Toisinsanoen.fi -verkkolehdessä?

Ota yhteyttä:
toimitus@toisinsanoen.fi

Toimittajat

Lehden toimittajakunta muodostuu kokeneista toimittajista sekä asiantuntijakirjoittajista. Heidän avullaan on helppo sukeltaa toisinsanoen-lukunautintoihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Tutustu toimittajiin >

Ideologia

ToisinSanoen tarjoaa vaihtoehdon heille, jotka haluavat lukea riippumattomia uutisia lähialueelta ja hieman kauempaakin.

Lehtemme lukijakuntaan kuuluu myös eri maissa asuvia ulkosuomalaisia.


© 2018 | Toisin Sanoen