Palaa takaisin edelliselle sivulle

Jännitystä ja eksotiikkaa lautasella

Pallokaloja ja käärmeviinaa.

Ulla Maria Hoikkala, 24.6.2014


  • Ulla Maria Hoikkala

    Kaktuspihvin kauneutta.

    Kaktuspihvin kauneutta.


  • Ulla Maria Hoikkala

    Sushi on jo lähes kotimaista ruokaa. Sen eksotiikka on arkipäiväistynyt.

    Sushi on jo lähes kotimaista ruokaa. Sen eksotiikka on arkipäiväistynyt.


  • Ulla Maria Hoikkala

    Kaktuksen piikit eivät onneksi siirry lautaselle asti.

    Kaktuksen piikit eivät onneksi siirry lautaselle asti.




Jotkut pitävät haineväkeittoa eksoottisena, toisille se on matokuuri. Eräät muistavat aina kansakoulun makaronivellin maitoon keitettynä. Pariisissa on ravintola, joka tarjoaa kokonaisia, hyytelöityjä siankorvia gourmet-herkkuna. Makuasioista ei voi kiistellä.
fugu
Japanissa syödään ehkä jännittävintä ruokaa. Pallokala "fugu" on suurta herkkua, jota tarjoillaan varta vasten pallokalaan erikoistuneissa ravintoloissa. Kalan silmissä ja sisäelimissä on myrkkyä, joka sairastuttaa vuosittain satoja ihmisiä ja siihen kuolee 3-4 ihmistä. Tosin vielä 1950-luvulla luvut olivat huomattavasti hurjempia, sillä fugun syömisestä saattoi kuolla jopa 400 ihmistä vuosittain, ja sairastua yli 30.000. Onko tämä siis nykyajan edistystä vai silkkaa hulluutta?


Käärmeitä pullossa

exotic snake
Juomapuolen eksoottisia kokemuksia lienee monellakin. Yksi eksoottisimmista tapahtui kohdallani muutama vuosi sitten naapuruston puutarhakekkereissä.

Lautaselle oli tarjolla perinteisiä grilliherkkuja - kanaa, pihviä, makkaroita ja salaattia. Juomapuolellakin pysyttiin pääasiallisesti perinteissä - oluessa ja viinissä.

Illan mittaan, kun ilma viileni ja tunnelma vapautui tunnelmaa kohotettiin sisätiloissa tarjoamalla lisää viiniä ja Olavi Virran savikiekoilta soitettua musiikkia.

Ja sitten seurasi illan kohokohta - kaapista kaivettiin pullo kiinalaista käärmeviinaa.

Mitä mahtoikaan olla neste - ennenhän eläimiä säilöttiin spriihin. Suuren inhonpuistatuksen saattelemana kulaus tuota eksoottista lientä meni kurkusta alas. Vieläkin pullon nähdessäni suuhun nousee muisto tuosta "eksoottisesta" juomakokemuksesta.


Perinteisempää eksotiikkaa


Kaikenlaista on omalle lautasellenikin pyrkinyt, mutta ei aina niin eksoottista. Milloin salaatinlehden takaa vilkuttaa iloinen, pullea mato. Milloin on lautasen reunalle kiivennyt touhukas torakka. Kotoisat muurahaiset tuntuvat varsin harmittomilta näiden jälkeen. Sushi on jo lähes arkipäiväistynyt Suomessa.

Mowgly Viidakkopoika -elokuvassa Mowgly tanssahtelee karhuystävänsä Baloon kanssa ha he syövät piikkikaktuksen hedelmiä.

Minulle yksi miellyttävimmistä eksoottisista ruokakokemuksista on ollut kaktuspihvi matkalla Grand Canyonille. Pysähdyimme pieneen kaupunkiin kauniissa Sedonan-laaksossa Arizonassa.  Siellä hippikulttuuri on edelleen voimissaan ja siitä on tullut maailman hengellinen mekka. Kaduilla näkee 60-luvun tyyliin pukeutuneita hipahtavia kulkijoita ja mieleen nousee ajatus: "Hetkinen, mikä vuosi mikä valuutta?"

Lounastimme pienessä viehättävässä puutalossa, jonka ruokalistalla oli erilaisia  kasvisruokia. Kaktus - tuo piikikäs kuumien ja kuivien aavikoiden kasvi. Siispä valitsin kaktuspihvin ja lasillisen paikallista valkoviiniä.

Sydämenmuotoinen lehti oli puolitettu ja grillattu. Raidalliset sydänpihvit olivat saaneet seurakseen herkullisen, kellertävän mangochilikastikkeen. Eksotiikka alkoi jo annoksen visuaalisesta kauneudesta.  Ja maku - kai sitä voisi verrata mietoon lihaan tai kalaan. Tai grillattuun lampaankääpään. Kiinteä, mutta ehkä hieman sitkeä rakenne. Kaikkine höystyeineen miellyttävä kokemus kaiken kaikkiaan. Eikä vähiten ympäristön taianomaisen tunnelman takia.

Eksotiikkaan voitaneen lukea myös se, että amerikansuomalaiset käyvät ahkeraan IKEA:ssa - tuossa lastulevyhelvetiksikin nimetyssä kauppakeskuksessa. Ei, eivät he välttämättä kaipaa huonekaluja. Suuri hitti ovat perinteiset lihapullat ja puolukkahillo. Täytyy myöntää, että kuuden vuoden aikana sorruin itsekin tähän leikkiin muutaman kerran.

Näiden jälkeen halstratut sammakonreidet eivät ole enää mitään.





Riippumaton verkkojulkaisu

Toisinsanoen-verkkolehti on puolueeton ja riippumaton verkkojulkaisu, josta lukija löytää sekä paikallisesti että alueellisesti kiiinnostavia uutisia tapahtumista, elinkeinoelämästä ja ihmisistä.

Lehteä toimitetaan ammattitaidolla ja hyvää journalistista tapaa noudattaen.



Mainostajalle

Haluatko mainostaa Toisinsanoen.fi -verkkolehdessä?

Ota yhteyttä:
toimitus@toisinsanoen.fi

Toimittajat

Lehden toimittajakunta muodostuu kokeneista toimittajista sekä asiantuntijakirjoittajista. Heidän avullaan on helppo sukeltaa toisinsanoen-lukunautintoihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Tutustu toimittajiin >

Ideologia

ToisinSanoen tarjoaa vaihtoehdon heille, jotka haluavat lukea riippumattomia uutisia lähialueelta ja hieman kauempaakin.

Lehtemme lukijakuntaan kuuluu myös eri maissa asuvia ulkosuomalaisia.


© 2017 | Toisin Sanoen