Palaa takaisin edelliselle sivulle

Jouluperinteitä

Ulla Maria Hoikkala, 20.12.2014


  • Ulla Maria Hoikkala

    Valkea joulu on ainakin lapissa.

    Valkea joulu on ainakin lapissa.


  • Ulla Maria Hoikkala




"Joulu on lahja
suuri tai pieni
tai lämpöinen ajatus vain."
pukit juttelee
Näin laulettiin eräässä tv-mainoksessa joitakin vuosia sitten. Joulu tulla jolkottaa - viikon kuluttua se on jo ohitse. Onneksi, sanovat jotkut - toiset taas harmittelevat jo nyt, että joulu on vaan muutaman päivän mittainen. Toiset kun ovat joulutouhottajia ja toiset taas eivät.

Oli lama tai ei, kaupoissa joulutohina on jatkunut jo viikkoja. Ihmiset kahmivat hermostuneina tavaraa kärryihinsä. Koristeita, ruokaa, linnunsiemeniä - kaikki sulassa sovussa sekaisin. Lahjapaketteja on auton takaikkunoilla enemmän kuin tarpeeksi.

Mieleen nousee kysymys, missä se paljon puhuttu lama näkyy?

Kaiken touhotuksen keskellä yhä suurempi osa ihmisiä on kyllästynyt ikuiseen krääsän hankkimiseen ja ovat siirtyneet eettisiin joululahjoihin. Kirpputoreilta etsitään hyväkuntoisia astiastoja, laseja, keittiötervikkeita - ja miksei vaatteitakin. Ne saavat ympärilleen kauniin paketin ja kääreen ja uuden elämän jonkun onnellisen kotona.

Eettisiä vaihtoehtoja on tarjolla verkossa monenlaiseen makuun. Kestävän kehityksen lahjoista aineettomiin ja hyväntekeväisyyteen kohdistuviin lahjoihin.

Kirkon ulkomaanapu on tarjonnut monenlaisia vaihtoehtoja jo vuosia. Voit ostaa vaikkapa vuohen perheelle tai naiselle ammatin. Myös yritykset ovat siirtyneet eettisiin lahjoihin tukemalla erilaisia hyväntekeväisyyskohteita joululahjojen ja -korttien sijasta.

"Tarkan markan" -blogeja ja sivustoja on syntynyt kuin sieniä sateella. Niistä saa monenlaisia vihjeitä ja vinkkejä niin jouluksi kuin matkustukseen. Martta-järjestö on jo kuuluisa Penninvenyttäjän keittokirjasta, josta on julkaisuvuotensa 1993 jälkeen otettu jo 22. painos.

Koristeita ennen ja nyt

joulu iso

Myös joulukoristeiden muutosta on ollut mielenkiintoista seurata. Kun kaivoin perheemme joulukoristelaatikot naftaliinista, havaitsin muutoksen konkreettisesti. Entiset herttaiset paperiset pukit ovat vaihtuneet kuttaperkkaan ja sittemmin muoviin.

Huolellisesti säilötyt vanhat kyntteliköt, pienet kynttilännysät ja hopealangat, kultapallot, leikatut tonttukoristeet ja pöytäliinat olen kunnostanut uusiokäyttöön. Sota-ajan kasvatteina edesmenneet vanhempani olivat varsinaisia jemmarimestareita - he säilyttivät kaikki ikivanhat joulukoristeet. Niitä on ihanan nostalgista katsella ja muistella menneitä jouluja. Tuleekohan televisiosta tänä jouluna perinteinen "Scrooge" eli Saiturin joulu? Siinähän Saituri muistelee omia menneitä joulujaan.
joulu keski2
Olkipukki lienee yksi harvoista lähes muuttumattomina säilyneistä joulukoristeista. Tosin olen nähnyt myös muoviolkipukkeja. Olkikoristeet yleensäkin ovat pitäneet kutinsa vuosien saatossa. Muotoa on hieman virtaviivaistettu, mutta aito olki on säilynyt materiaalina.

Mitä kirkkaampi kimallus sen suositumpi koriste - tämä tuntuu olevan tämän hetken motto. Joulutähti on muuttunut hopealangasta kimaltavaan ja välkkyvään sähköiseen tähteen.

Joulupuuroa ja kinkkua

joulupuuro
Jouluperinteisiin on aina kuulunut joulupuuro jouluaamuna - ja tietysti mantelin kera. Joillakin joulupuuro nautitaan väskynäsopan eli sekahedelmäkeiton kanssa. Joillakin ainoa oikea tapa on kanelin ja sokerin kanssa nautittu riisipuuro. Joku hauduttaa uudissa yön yli, toinen keittää liedellä. Tapoja on monia, mutta maku on yhteinen.

Kinkku ja perinteiset laatikot istuvat tiukasti suomalaisen joulun ruokaperinteessä. Viime aikojen MRSA-bakteeriuutisointi ei tuntunut heilauttavan suomalaisten kinkkuostoksia. Toiset pitäytyvät tiukasti kotimaisessa, jotkut suosivat luomua ja sitten on niitä, jotka ostavat edullisempaa tanskalaista kinkkua pöpöistä huolimatta.

Kamala järkytys oli 1970-luvun sähkökatkos juuri aattoa edeltävänä yönä. Keittiöissä istui itkeviä äitejä ja lapsia, kun kinkku ei paistunut ja laatikot olivat vielä raakoja. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vaivihkaa joulupöytään on hivuttautunut kevyempää tarjontaa - kalkkunanreisi ja salaatteja. Joillakin joulupöydässä määkii jopa lammas.

Hyvää, rauhallista ja maistuvaa Joulua.





Riippumaton verkkojulkaisu

Toisinsanoen-verkkolehti on puolueeton ja riippumaton verkkojulkaisu, josta lukija löytää sekä paikallisesti että alueellisesti kiiinnostavia uutisia tapahtumista, elinkeinoelämästä ja ihmisistä.

Lehteä toimitetaan ammattitaidolla ja hyvää journalistista tapaa noudattaen.



Mainostajalle

Haluatko mainostaa Toisinsanoen.fi -verkkolehdessä?

Ota yhteyttä:
toimitus@toisinsanoen.fi

Toimittajat

Lehden toimittajakunta muodostuu kokeneista toimittajista sekä asiantuntijakirjoittajista. Heidän avullaan on helppo sukeltaa toisinsanoen-lukunautintoihin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Tutustu toimittajiin >

Ideologia

ToisinSanoen tarjoaa vaihtoehdon heille, jotka haluavat lukea riippumattomia uutisia lähialueelta ja hieman kauempaakin.

Lehtemme lukijakuntaan kuuluu myös eri maissa asuvia ulkosuomalaisia.


© 2017 | Toisin Sanoen